Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.09.2011 - 12:38

Vantaan kaikkien rotujen näyttelyssä romanialainen Calin Simu arvosteli meidän koirat näin:

Black Drop Radically Audacious "Irma"
Erittäin hyvä tyyppi. Tyypillinen pää. Oikea ylälinja. Oikeat liikkeet. Erittäin hyvä karkea turkki.
JUN ERI

Audacious Atreyu "Dexter"
Hyvin tasapainoinen nuori uros. Tyypillinen  pää. Hyvä kaulan kiinnitys, mutta selkä on hieman kaareva. Hieman liian avoimet kulmaukset.
JUN EH

26.08.2011 - 09:58

Käytiin eilen kuuden koiran kanssa silmäpeilauksessa Elina Pietilällä Vihdissä. Mukana olivat kotona asuvien Sagan, Divan ja Eddyn lisäksi myös Indy-mummeli 11v., Audacious A-pentujen emä Wanda ja äidin valkoinen Ella. Indyn distichiasis-ripset ovat ennallaan, eli niitä on useita molemmissa silmissä, mutta ne eivät onneksi kasva suoraan silmää kohti eivätkä aiheuta tulehdusta. Divan oikean silmän alakyynelkanava on normaalia pienempi, mutta viemäröinti toimii kuitenkin. Ikävimmät uutiset kuultiin Ellan kohdalla: sillä on toisessa silmässä alkava perinnöllinen katarakta. Muutokset ovat vielä lieviä ja näyttävät kuulemma samoilta kuin vanhoilla koirilla, ja paperiin merkittiin "epäilyttävä". Ellan silmiä seurataan jatkossa suunnilleen vuoden välein tai tarpeen mukaan. Kaihi voi aiheuttaa värikalvon tulehdusta eli iriittiä, joka on koiralle kivulias, joten seuranta on tärkeää senkin takia. Ella on steriloitu pitkien, kuukausia kestävien juoksujen takia ja sen molemmat vanhemmat on poistettu jalostuskäytöstä jo aikaisemmin, joten näiden koirien kautta linja ei tule jatkumaan. Uusimpien tietojen mukaan sukutaulun kaihiriski onkin vahvasti koholla. Toivottavasti vanhemmat ja muut sisarukset ja sukulaiset pysyvät terveinä!

Jalostuskäytön kannalta tulokset näyttivät siis tältä:
Backout's All That Jazz "Saga" terve/clear
Backout's Unplugged "Eddy" terve/clear
Backout's Whitewash "Ella" sairas/HC
Boadicea Svarcava "Diva" terve/clear/micropuncta
Stablemaster's Vanessa "Indy" terve/clear/distichiasis
Wäkkärän Freya "Wanda" terve/clear

 

13.08.2011 - 12:43

Tuomarina Cindy Kerssemeijer:

Black Drop Radically Audacious "Irma"
14 kk vanha juniorinarttu. Liian isokokoinen. Voisi olla neliömaisempi. Narttumainen pää, hyvät pään linjat, hyvät korvat, tummat silmät ja saksipurenta. Lyhyt parta. Riittävät kulmaukset. Rintakehän tulee kehittyä lisää. Avoimet kyynärpäät. Hyvä karkea runkoturkki, turhan pehmeä raajoissa. Liikkuu riittävän hyvin, taka-askel saisi olla voimakkaampi.
JUN H

Boadicea Svarcava "Diva"
Vahva, elegantti ja erinomaisen tyyppinen narttu. Hyvän muotoinen pää, hyvät yhdensuuntaiset pään linjat, hieman avoimet korvat. Hieman pitkä runko. Erinomainen kaula ja ylälinja sekä hännän kiinnitys. Hyvin kulmautunut. Liian pehmeä karvanlaatu raajoissa. Takaosan lihaksiston tulisi olla paremmassa kunnossa.
VAL ERI1 PN2

23.05.2011 - 12:48

Käytiin sunnuntaina Somerolla "support your local DJ's -hengessä, eli ilmoitettuna oli kaikki jotenkin karvassa olevat koirat. Keli oli mitä mainioin, samoin seura, joten mikäs oli möllötellessä! Päivän tulokset:

Tuomari Hilkka Salohalla

Boadicea Svarcava "Diva"
"Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen narttu, jolla riittävän pitkä pää, joka voisi kuono-osaltaan olla täyteläisempi. Hyvä purenta ja silmät. Hieman kevyet korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hieman pitkä lanne. Erinomaiset takakulmaukset ja hyvä leveä reisi. Hyvä luusto. Erinomainen karvan laatu ja hyvä väri. Aavistus keksiä selässä. Liikkuu ahtaasti takaa, hyvällä sivuaskeleella. Tänään hieman pitkässä karvassa, mistä tyylikkyys kärsii.
VAL ERI1 SA PN1 VSP


Kuva Arja Niemijärvi

Backout's Unplugged "Eddy"
Kooltaan ja mittasuhteiltaan oikea uros, jolla riittävän pitkä pää. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Kaula voisi olla hieman pidempi ja kiinnittyä kauniimmin. Hieman lyhyt pysty olkavarsi. Riittävä eturinta. Hieman pitkä lanne. Riittävät takakulmaukset. Hyvä karvapeite. Hieman keksiä selässä. Liikkuu hieman ahtaasti takaa, muuten OK.
JUN ERI1

Black Drop Radically Audacious "Irma"
Oikean kokoinen ja mittasuhteiltaan oikea. Riittävän pitkä pää, joka voisi kuono-osaltaan olla vankempi. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Ikäisekseen hyvä rintakehä ja rintakehän syvyys. Riittävä lanne. Hyvä häntä. Kaula voisi olla hieman pidempi. Hieman pysty olkavarsi. Hyvät takakulmaukset. Erinomainen karvapeite jopa raajoissa. Hyvä väri. Liikkuu hieman ahtaasti takaa, muuten hyvin.
JUN ERI1


Kuva Nea Jansson

Kaikki ROP-koirat olivat hienoja, varsinkin Eddyn velipuoli Kasper. Paljon onnea Jennille Moonan valioitumisesta, samoin Johannalle ja Ristolle Myrtin valiosertistä! Nealle jälleen kerran kiitos avusta ja Eddyn kauniista esittämisestä, olet aarre. Susannalle kiitos uudesta lempparipaidastani ("Luonnevikainen narttu - ei jalostukseen") , ja onnea Kapun viimeisen sertin metsästykseen, KYLLÄ SE SIITÄ! Niin kiva fiilis oli taas kehän laidalla, kiitos kaikille mukanaolijoille! Myöskin viikonlopun saldona ihanainen Globetrotter Grasant "Jose" Aptuksessa RYP1, kauheesti onnea taustajoukoille! Ja Jose jätti sertin Nea K:n Lassille , jolle esiintyminen oli kolmas virallinen ja sertti ihkaeka! Olen melkein sukua julkkikselle kun olen koiraa joskus laittanut .

16.05.2011 - 15:26

 

E: Mutsi hei, koska me ollaan oikeen viimeks oltu treeneissä?

- Jaa, onhan siitä… Siis mitä, eikö tosissaan olla käyty kuukauteen?!

E: No nii-i! Kotona vaan ollaan nysvätty, plääh. Kylläs tiiät että mä mieluummin lähtisin hallille.

- No mutta olithan sä mummilassa hoidossakin yhden viikonlopun kun me oltiin Irman kanssa Tampereella misseilemässä. Okei, tiedän, aika laihaa.

E: Olisit voinu edes sinne ottaa mut mukaan, Irma kerto että te asuitte mökissä ja siellä oli kuulemma vino pino leikkikamuja ja rapsutushenkilökuntaa. Olisin voinu taas vaikka käydä jotain palkintoja hommaamassa, vaik Nekun kanssa!

- Siellä mökissä oli kyllä aika ahdasta kun oli viis naista ja yhdeksän koiraa… Eikä Nekkukaan ollut mukana. Sitä paitsi sulla on nyt myös melko virtaviivaisesti tota karvaa.

E: Mmmmitäsitte, lyön vetoo ettei se Nekkua häiritsis! Enkä mä niin iso oo, ihan hyvin oisin mahtunut sun kainaloon… Ja uusia kamujakin olis kiva tavata kun sä aina lenkillä niuhotat ettei kaikkia tartte tervehtiä. Mä olisin eilenkin vaan sanonu ihan nätisti päivää sille pululle!

- Joo justiinsa, kyllä sun nätisti päivää tiedetään, senkin kurmotin. Ota ihan iisisti Ee, säkin pääset pian kehään oikein ulkomaita myöten, ja kohtahan on sitten se Luusereiden  agilityiltakin!

E: Uu, uu, minne me mennään ja millä ja kenen kanssa ja koska ja… AGILITYILTA? Mitäs se meinaa?

- Sehän meinaa että me mennään hallille ja siellä on kisat ja kaikenlaista muutakin! Mehän käytiin treeniporukan kanssa katselemassa yksiä kisoja että opittaisiin lukemaan rataa, ja ehkä vähän teitä koiriakin.

E: Lukemaan koiria, onks joku muka kirjoittanut muhun jotakin?! Sä oot kyllä välillä niin pölö… Mutsi, mäkin osaan lukea, kato: tossa jääkaapin kyljessä lukee ihan selvästi että ”an-na Ed-dyl-le pa-ri pih-viä”.

- Niinkö? En mä vaan näe kuin sienikeiton ohjeen, maistuisko sulle sellanen?

E: Äääää, sä oot mutsi epäreilu! Kyllä mä sulle ne sienet siellä metsässä taas syksyllä haistelen mut en mä niitä sentään syömään rupee, joku roti! Mut oon aika sapeli et JOSSAIN tossa lukee että meikäläinen on pihvinsä ansainnu! Mut hei ne kisat, kai mäkin pääsen radalle?

- Katotaan nyt mitä Henna sanoo ja miten me pärjätään, kun ollaan oltu niin paljon poissa treeneistäkin…

E: Mä HALUUUUUUUUN! Siis eihän sun tartte sinne radalle tulla jos sua nolottaa että törmäilet esteisiin, kato kyllä mä holdaan tällaset ihan itsekin!


Rento äijä matkalla reeneistä kotiin

 

 

11.05.2011 - 12:25

 Olipas kerrassaan hauska ilta Ojangon koiraurheilukeskuksessa eilen! Päätettiin yhen yllättäen lähteä koko sirkuksen kanssa mätsäriin ja sehän menikin oikein hienosti: Irma pienten punaisten 2., Loru sinisten pentujen 3., Käpä sinisten pentujen 1. (BIS/-) ja vielä junior handlerissakin käppänät ruletti: Katariina & Eddy JH1, Nea K & Diva JH3 ja Jutta & Irma JH4! Lassimies oli joukkueesta ainoa, joka sai sileän punaisen mutta ei pärjännyt jatkossa. Koiria ei ollut aivan poskettoman paljon, parikymmentä per luokka, joten päästiin ajoissa kotiinkin. Ehdin totaalisesti rakastua kehän laitaa hallinneeseen staffipentuun, ja BIS1 akitapentu oli aivan mielettömän hieno. 

Hienoa tytöt, isot onnittelut ja kiitokset koirien pyörittämisestä! Vaikka JH-tuomarin mielestä kannustittekin koiria liian äänekkäästi, niillä oli sentään HAUSKAA kuten pitikin! 

Laura, oli kiva nähdä, ja se kesäkuun alku pidetään tiukasti mielessä! 

09.05.2011 - 19:42

Black Drop Radically Audacious "Irma" debytoi virallisissa kehissä viikonloppuna. Hitaasti kehittyvänä Hirmulla ei ollut paljon sanomista valmiimpia kilpasiskojaan vastaan, mutta saimme erittäin asialliset arvostelut kummaltakin pitkän linjan tuomarilta, ja tietenkin pääsimme tapaamaan ja kannustamaan isoa porukkaa kavereita!

Erikoisnäyttely 7.8.2011, tuomari Jeanette Seltz-Halter (F)
"Koko 35 cm. Hyvin korkeajalkainen. Oikean tyyppinen. Erittäin hyvä turkki. Pää riittävä suhteessa runkoon. Luppakorvat. Tummanruskeat melko pyöreät silmät. Ylhäältä oikealta irronnut P2. Hieman lyhyt olkavarsi, kuitenkin oikea lapakulma. Puutteellinen rintakehän syvyys. Takaa oikein kulmautunut. Hyvin ilmavat kyynärpäät. Hieman pitkä selkä. Yhdensuuntaiset liikkeet. Kevyt yleisvaikutelma, tulee vielä kypsyä."
JUN EH

Tampere INT 8.5.2011, tuomari Peter Schön (D)
"10kk. Hentojäseninen narttu. Oikeat pään linjat. Tummat silmät. Pitkä selkä. Suorat takakulmaukset. Lakanmusta karva. Vapaat liikkeet. Ystävällinen käytös."
JUN EH


Kuva Tuula Karhi

Irman puuttuva P2 on muuten irronnut tapaturmaisesti. 

Kiitos todella mukavasta viikonlopusta mökkiseuralle, matkaseuralle, Luusereille, kasvattajatiimille, mummeille, KAIKILLE! Niin paljon menestystä satoi kamuille etten osaa edes luetella, mutta sekalaisessa järjestyksessä: Leenan, Susannan, Helin ja Netan pippurit, Manu, Black Dropit, Raven's Totit, Zanimin kakarat, Reetan Pate, Jose, Silva, Lassi... VAU!

Ainoa ikävä asia viikonlopussa oli sunnuntaiaamun rähinä kehänlaidalla. Diva kulki jh Leean kanssa naapurikehän ohi kun kehään menoa odotellut toisenrotuinen yritti rouhaista Divaa selästä. Menin rauhoittamaan paniikissa huutavaa koiraa, ja kun käännyin koira sylissä takaisin omalle häkille, vieras hyppäsi hampaat edellä meitä vasten. Sama koira yritti myöhemmin vielä erään vehnäterrierin kimppuun, ja katsotaan nyt sitten mitä paikalle kutsuttu näyttelyohjaaja päättää asiasta raportoida. Koiraa sullottiin tämän episodin jälkeen häkkiin sellaisella rytinällä ja karjumisella, että se puri vielä handleriaankin käteen, jolloin tuomari ilmoitti ettei tule ko. koiraa arvostelemaan. Meille ei reikiä tullut, ja Diva on onneksi palautunut tilanteesta nopeasti, vaikka onkin kurjaa että tämä tapahtui koiristani juuri sille, jota vieraat koirat ovat aikaisemminkin mukiloineet. Toivon ettei vastaavaa nähdä enää ikinä, ja että omistaja saa koiransa hallintaan ennen kuin jollekin muulle käy huonosti.

12.04.2011 - 08:47

Viikonloppuna leivottiin Vaulasta (Silfurskugga Oriel White Destiny) vahvistusta vaille Viron juniorimuotovalio!


kuva Heli Lillbacka

la 9.4.2011 Kresten Scheel, DK
1v. Mukava narttu. Hyvän muotoinen nartun pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä karkea turkki. Hyvät liikkeet erityisesti takana.
ERI1 JUN-SERT VSP-JUN PN2

su 10.4.2011 Göran Bodegård, S
Narttumainen, OK pää, hieman epävarmat korvat, hieman suuret silmät, erittäin hyvä kaula ja ylälinja, hyvä eturinta, erinomainen takaosa, OK häntä, liikkuu OK.
ERI2, PN3

Vaula siis saavutti tämän ekan tittelinsä suoraan kolmessa näyttelyssä. Matkaseuranamme olleet Xtravaschnauza-pippurit puolestaan viimeistelivät kaikkiaan kuusi titteliä voittamalla lauantaina kaiken mahdollisen ja kuorimalla sunnuntaina kermat päältä:
X. Agatha "Minni" lauantaina SERT ROP -> EE & BALT MVA, sunnuntaina ROP
X. Extraordinary "Capo" lauantaina JUN-SERT ROP-JUN VSP BIS-JUN4 -> EE & LT & LV & BALT MVA, sunnuntaina ROP-JUN ja VSP
X. Fantastique "Lilo" lauantaina JUN-SERT VSP-JUN

Sunnuntaina Minnin ja Capon ei ollut enää tarkoitus esiintyä, joten niitä ei pesty aamulla lauantai-illan rapalenkin ja takiaissodan jäljiltä. Heli tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin ja koirat menivät kehään edellispäivän laitoilla ollen siis ROP ja VSP. Hyvä viimeistely siis! 

Matkanjohtaja-Helille iso kiitos hyvästä seurasta, jutuista, shoppailusta, kuoharista yms. yms., sekä tietenkin ISOT onnittelut viikonlopun menestyksestä! Capon tituloista onnitukset myös Jasulle. Edelleen suurkiitokset Nealle ja Viljalle kotiin jääneiden koirien hyvästä hoidosta, ja tulppaaneista! Olette ihania!

 

05.04.2011 - 10:50

Olen luopunut kasvattini A. Altamiran (Maya) omistuksesta täysin koiraan liittymättömistä ja muutenkin ulkomusiikillisista syistä. Opettavainen kokemus sinänsä. Toivotan koiralle hyvää ja tervettä loppuelämää.